Uutta vuotta on menty jo hyvän matkaa, joulut mennä hurahti nopeasti ohi ja Sulokin on jo täysin toipunut operaatiostaan; huomenissa koiruli pääsee jo treenailemaan. Ainakaan vielä Sulon elämässä ei näytä tapahtuneen suuria muutoksia, ainut todella huomattava ero on tähän mennessä ollut se, että Sulo on alkanut kiinnostua ruuasta. Vähän oudoltahan se tuntuu, sillä tähän saakka koiraherraa on pitänyt lähes houkutella ruuan ääreen ja nyt koiruli istuu vieressä odottamassa, kun ruokakuppia täytetään. Luutkin ovat alkaneet kelvata, mikä on tietysti ainoastaan mukava juttu. Nyt tietysti täytyy seurata tarkemmin, ettei hoikkeliini ala lihoa ja ruoka-annoksia on jo vähän pienennetty tämän varalta. Lenkillä kuitenkin hillutaan edelleen samaan malliin toisille pojille ja tyttökoirille heilutetaan häntää kosiskelut mielessä.. Tosin leikkauksesta on vielä aika vähän aikaa, joten vielähän varmaan hormonit ovat ihan sekaisin. Mutta todennäköistä on, ettei Sulosta tule  halutonta ja masentunutta flegmaatikkoa, niin kuin isäntä ehkä vähän ennätti pelätä..

Kuluneen vuoden suurimpia tapahtumia on molempien koiraherrojen kohdalla tietenkin agility-luokkanousu. Tarmon kohdalla tietenkin aika suurta oli myös kisauran aloittaminen maaliskuussa.. Tai ainakin emännälle se oli aika suurta. Päätä on  hakattu seinään molempien koiruleiden kanssa kisauralla etenemisessä.. vaikkakin suurin vika on tietenkin ohjaajissa, ei koirissa. Kolme nollaa kuitenkin molempien koirien kanssa on saatu kasaan ja kisailu jatkuu tämän vuoden puolella 2-luokassa. Tarmon ensimmäinen kisa on jo tulevana lauantaina Lappeenrannassa, Sulon ensimmäinen tämän vuoden kisa vielä odotuttaa itseään, kunhan on ensin kunnolla toivuttu leikkauksesta ja ennätetty treenaamaan, niin sitten kisakoitokset odottavat myös Suloa ja isäntää.

Tarmon näyttelyyura lopahti ainakin vähäksi aikaa.. Tai odotetaan nyt sopivia tuomareita, jotka tykkäävät vähän tuommoisista luppakorvaisista pojista..  Oikeastihan Tarmo on maailman komein shelttipoika mahtavan turkkinsa kanssa, eihän ole meidän vika, ettei kaikki osaa arvostaa Tarmon kaltaista mahtavuutta. Tarmo on varmaan ihan tyytyväinen näyttelytauosta, sillä kovin innokas kehäkettu meidän nuorempi koiraherra ei ole. Mutta ehkä me vielä palataan myös niihin kehiin jossain vaiheessa. Viimeistään veteraaneina...  Ja ehkäpä aikaisemminkin.

Muutoin koirapojat ovat edelleen tuoneet suurta iloa emännän elämään myös kuluvana vuonna. Poikien myötä on pitänyt raahautua ulos ja lenkille, eivätkä illat ole ainakaan olleet tylsiä ja tyhjiä, siitä pitää Tarmo huolen kantamalla vinkulelua rasittavuuteen saakka emännälle heitettäväksi, vaikka miten hyvä leffa olisi telkkarissa menossa.. Mitä sitä enää tekisikään ilman näitä rakkaita. Tosin myönnettävähän se on, että onhan niistä välillä vähän harmiakin.. Erityisesti kurakelillä ja vesisateella, kun on lähdettävä ulos, vaikka ei mitenkään huvittaisi..  Koirapoikien myötä emäntä on alkanut nauttia talvesta, esimerkiksi tänään oli niin mukava aamulenkki kirpeässä talvisäässä, eikä 20 asteen pakkanenkaan  harmittanut yhtään.

Emäntä itse voi ihan hyvin tällä hetkellä, tässä kuussa.. Seuraavasta tietenkään ei tiedä..  Onkohan nyt jonkunasteinen ikäkriisi ohitettu ja "kypsä aikuisuus" vaihtunut tilalle...  Mutta ainakaan niin paljon ei ahdista, kuin joku  hetki sitten, eikä elämä koko ajan tunnu yhdeltä tarpomiselta... vaan hetkittäin ihan ookoolta.. Ehkäpä tämä tästä. Työ on samaa tuskaa kuin aina ennenkin, mutta nyt on opeteltu "työn teolla rahoitan harrastuksen ja muun hauskan" -asennetta ja jospa se alkaa vähitellen auttaa työtuskaan. Mutta voihan se olla, että viikon päästä rämmitään taas suossa.. Toivottavasti siinä hetkessä muistaisin sen, että suosta päästään ylöskin. Ja kai se ihmiselo on yhtä suota, välillä se vaan upottaa enemmän, välillä vähemmän..

Muutama kuvamuisto kuluneesta vuodesta.. Osa tuttuja, osa uusia..

    Lähes vuosi sitten, kevättalvella 2009 poikien yhteiseloa

    Agilitykisoissa Maaningalla heinäkuussa 2009, kiitos Anne kuvista!!

  Kaverukset..

   Toipilas

  Mamman kaunis poika poseeraa.. Tai ainakin yrittää 

Mitäpä sitä tavoittelisi alkaneena vuonna.. Ainakin 3-luokkaan nousua, ei enempää eikä vähempää...  Ja tietenkin jos sitä saavuttaisi jonkunlaisen mielenrauhan, tietäisi, mitä haluaa.. Mutta sepä taitaakin olla aika paljon toivottu...