Joulukuun ensimmäinen päivä, voi hurja! Vuosi hurahtaa tosi nopeasti, ihan kuin vasta olisi ollut viime joulu, jolloin Sulo oli pentu. Emännän ja isännän kotona ei viime vuonna ollut joulukuusta, saahan nähdä, miten tänä vuonna asia ratkaistaan. Sulo ei olisi kyllä viime vuonna antanut kuusen olla rauhassa, niin kovasti emännän vanhempien joulukuusi sitä kiinnosti. Eikä Tarmo uteliaisuudessa varmaan kakkoseksi jää. Katsotaan nyt... Emäntä ja isäntä kävivät tänään jouluostoksilla, samoilla asioilla oli kaupungilla muutama muukin ihminen.. Mikä oli emännästä aika ahdistavaa, kun on isäänsä tullut, eikä pidä väenpaljoudesta. Hengissä selvittiin, mutta jouluostoksille on kuitenkin vielä uudestaankin mentävä. Pukin kontissa ei ole esimerkiksi Sulolle ja Tarmolle vielä mitään.
Tarmo ei ole moneen päivään tehnyt yhtään pisua lattialle. Hurraa! Tarmo on kyllä tosi nopeasti oppinut tämän sisäsiisteyden jalon taidon. Useasti sitä kyllä saa ulos viedä, mutta selvästi pentu on hoksannut, minkä takia ulos mennään. Koko porukka on siirtynyt nyt sitten nukkumaan emännän ja isännän varsinaiseen makkariin, joka oli Tarmon tultua vähän aikaa karanteenissa laminaattilattian takia. Tarmo ei ole kyllä pitkään pitkään aikaan tehnyt yöllä tarpeitaan, eli nukkuminen toisessa makkarissa niinkin pitkään oli vähän hätävarjelun liioittelua.. Mutta tosin, sitten kun sinne omaan makkariin siirryttiin koiruleiden kanssa, Tarmo teki tietenkin ekana yönä kakat lattialle. Lieneekö vieraampi ympäristö innoittanut koirulin tarpeilleen..
Muuten ollaan oltu vähän laiskoja kouluttautumisessa.. Mutta kyllä Tarmo jo istua osaa, jos haluaa. Vähän ollaan opeteltu jo odottamista ja siinäkin pentu alkaa jo harjaantua. Tarmo on kyllä niin ahne, että sitä on helppo opettaa. Kolmannesta ruuasta luovuttiin ja Tarmo ruokailee nyt enää kahdesti päivässä. Taitaa se koirulille riittää, kun se emännän silmissä on ihan sopusuhtaisen näköinen. Ensi viikolla on sitten Tarmon toinen rokotus, jännitetään nyt, seuraako rokotuksesta nyt oksentelua. Toivotaan, että ei.
Nuka-neiti kävi äsken Hennan kanssa kyläilemässä meillä. Tarmolla ja Nukalla riitti leikkiä ja riehumista, mutta on Nuka-neiti kyllä melkoinen sähikäinen Tarmoon verrattuna. Niin roduilla tosiaan on eroja! Tarmo väsähti leikkiin ja kävi nukkumaan, Nuka olisi jaksanut vielä jatkaa leikkiä. Tarmon väsähtäminen johtui kuitenkin osittain myös siitä, että se ei ollut koko päivänä ottanut kunnon unia ja se oli ehtinyt riehua Sulonkin kanssa. Sulo katseli pentujen leikkiä tyynesti kauempaa ja ärähti Nukalle ja Tarmolle, jos ne tulivat liian lähelle. Eikä tainnut Sulo tykätä myöskään siitä, että Nuka sai emännän ja isännän huomiota, sillä se hakeutui syliinkin istumaan emännän istuessa sohvalla.Huomenna Sulon treenit, sitten koittaa taas maanantai ja arkinen aherrus.. Pitkä aika ei kuitenkaan ole enää lomaan... Ihanaa!!!
Sitten vielä todistusaineistoa veljellisestä rakkaudesta:


Ai niin, kuten kuvista huomaatte, olemme uskaltautuneet takaisin mattojen aikakaudelle...;)






Kommentit