Sulolla ja emännällä on tylsää... Mukavaa tietysti on se, että on viikonloppu, mutta tylsyyttä eloon tuo se, ettei kotona olisi tarjolla tällä  hetkellä muuta kuin tylsää tekemistä.. Kuten esimerkiksi keittiön ja kodinhoitohuoneen kaappien siivous. Voiko tylsempää olla! Ja mikä sen tekee Sulon kannalta vielä tylsemmäksi, on se, ettei se raukka voi siihenkään hommaan ollenkaan osallistua. Sulon pitää vaan seurailla emännän puuhia. Jos nyt emäntä siis saisi itsestään sen verran aikaiseksi, että alkaisi jotakin puuhastelemaan.

Paitsi tylsyyttä, Sulon kotona taistellaan tällä hetkellä karvanlähtöä vastaan. Taitaa koirulilta pohjavilla parhaillaan tippua.. Mutta kyllä sitä karvaa riittää! On nypitty ja harjattu ja tehty vaikka mitä. Imuria saisi käyttää kaksi kertaa päivässä, että kotona olisi edes jollakin tapaa karvatonta. Mutta minkäs sille voi, aika aikaansa kutakin, sanoisi emännän äiti.