Velipoika menee juhannuksena naimisiin, mikä taas johtaa siihen, että Sulo menee ensimmäistä kertaa elämässään yöhoitoon... :) Paikka on tosin tuttu, sillä Sulo pääsee hoitoon kasvattajansa luokse ja näkee siis myös äitinsä pitkästä aikaa. Taitaa emäntää enemmän arveluttaa se, miten itse pärjää ilman Suloa, sillä hyvään hoitoon koiruli on ainakin menossa.

Muutoin Sulolla on varmaan parhaillaankin tylsää; isäntä katsoo aamu-tv:tä ja emäntä naputtaa jälleen tietokonetta... Toisaalta, Sulo kuitenkin saa joka päivä juosta humppasta pihalla mielin määrin,joten suotakoon tällainen tylsyyskin anteeksi.. Toissapäivänä Sulo oli agility-treeneissä; emäntä ei itse ollut näkemässä, mutta kuuleman mukaan hyvin oli mennyt! Meidän Sulosta tulee vielä agility-mestari..

Emäntä itse on ristiriitaisissa tunnelmissa. Tarjolla olisi toista työpaikkaa, kuluvan päivän aikana olisi vielä ratkaisua ilmoitettava. Kesäloma on melkein alkamassa, kotona olisi tarjolla lukemattomia, vuoden aikana rästiin jääneitä töitä. Veljen häät jännittävät, heinäkuussa tulossa olevat omat juhlat myös aiheuttavat lievää stressiä, valmistelut vielä aivan kesken. Siskon lapsen sairaus harmittaa, tekee mielen surulliseksi... Paljon on ihmislapsella kerralla mukana kannettavia asioita... Ei kai se enempää anneta, kuin kukin jaksaa kantaa.. Toivottavasti ei ainakaan.

Tässäpä vielä todistusaineistoa Sulon tämän  hetkisestä olotilasta... Vähänkö sitä harmittaa, ettei saa emännän jakamatonta huomiota...

677459.jpg