Pakkolomat on pidetty ja töitäkin kärsitty jo pari viikkoa. Töiden jälkeen olo on ollut sen verran väsy, että blogin päivitys on jäänyt. Onhan sitä ehtinyt vähän vaikka mitä tapahtua.. Agility-treenit siirtyivät tänään talviaikaan ja ensimmäiset treenit olivat maneesilla. Hyvin meni, Tarmon kanssa on tosin edelleen putkiongelma, koiruli jää pyörimään putken suulle, kun on emännän kädessä kiinni. Rankkaa treenausta vaan, niin eiköhän se siitä. Toinen ongelmakohta on kepit; Tarmo osaa jo edetä kepeillä, mutta oikeasta välistä ei vielä osata keppejä aloittaa. Mutta eiköhän jo keväällä olla asiassa paljon pidemmällä.

Sulo kävi ensimmäisissä maneesitreeneissä ihan kierroksilla.. Ja isäntä on emännän mielestä vähän laiska, kun ei johdonmukaisesti aina laita makupalaa kontaktin päähän ja antaa Sulon varastaa lähdössä jne.. Kyllä me vielä Tarmon kanssa isännälle näytetään, mihin kunnon treenaus johtaa..:)

Tarmo kävi viikko sitten lonkkakuvissa, samalla tutkittiin polvet, kyynärät ja silmät. Silmät olivat terveet, kyynärät ja polvet molemmat 0/0, lonkat A tai B. Nyt odotetaan sitten virallisia tuloksia Kennelliitosta, mutta ihan hyvillä mielin siis ollaan tuloksia odottelemassa. Tarmo tipahti kyllä ihan totaalisesti nukutusaineesta, makasi koko päivän nukutuksen jälkeen ja vasta illalla jaksoi kävellä laahamatta takapuoltaan perässä. Oli siis rauhallinen ilta ja emäntä sai selviteltyä koirulin peppukarvat..;) Sulo oli kyllä ihmeissään, kun ei Tarmosta ollut koko päivänä leikkikaveriksi, niin ne on nämä meidän pojat toistensa kavereita.

Emännän siskon perheeseen muutti pari viikkoa sitten ihanainen portugalin podengo uros, Hirsituvan Ratkiriemukas, kotoisemmin Topi. Topista ei ole vielä kuvia näytteille laitettavaksi, mutta yritetään sellainen tänne blogiinkin saada. Topi on aika arka poika, muuttaessaan uuteen kotiinsa se oli ehtinyt 12 vkon ikään ja oli kovin kiintynyt kasvattiäippäänsä. Sopeutumisessa uuteen kotiin meni aikansa, mutta nyt Topi on jo ihan ihastunut uuteen perheeseensä. Vieraita ihmisiä ja koiria Topi vielä pelkää ja Tarmo on varmasti Topin mielestä ihan kamala; Tarmo ei nimittäin siedä  yhtään, jos emäntä yrittää silittää tai leikittää Topia vaan hyökkää raukan kimppuun.. Pitäisi ottaa Topi "siedätyhoitoon" meille Sulon ja Tarmon iloksi, jospa sitten koirulit toisiinsa tottuisivat.

Kelit on kyllä ihan karmeat, ärsyttää ainainen vesisade ja tassujen pesu.. Ensi yöksi on luvattu pakkasta, jospa siis se talvikin lopulta tulisi.. Ihanaa, loppuisi tämä ainainen kura ja rapa ja tulisi vähän enemmän valoakin lumen myötä.