Onkohan se harvinaista, että olen hyvällä tuulella.. Kun siitä pitää erikseen aina mainita. Mutta minä oikeasti olen nyt aika hyvällä tuulella. Kämppä on järkyttävän näköinen, töissä on rankkoja asioita menossa ja mielessä on koko ajan pohdinta, lähteäkö toiseen duuniin, joka kenties olisi tarjolla. Pitäisi lukea edessä olevaan tenttiin. Kotona olisi rästissä olevia kotitöitä, jouluvalmistelut on ihan aloittamatta. Mutta silti.. olen aika hyvällä tuulella. Koko päivän olen hyräillyt joululauluja. Kaksi viikkoa tämän viikon jälkeen, sitten olisi loma ja sitten tulee myös joulu! Ihanaa!

Tarmolle ja Sulolle kuuluu myös ihan hyvää. Tarmo on tänään tähän asti ollut täysin sisäsiisti, taas päästiin hyvään oppimiskehitykseen kiinni. Molemmille herroille maittaa ruoka, Sulokin syö nykyisin kupin tyhjäksi ja käy vielä Tarmon kuppiakin nuolemassa. Taitaa tämä pienempi koiruli opettaa isompaa tavoille. Huomenna isännällä on vielä iltavuoroon meno, mutta sitten loppuviikon koiruleiden ei tarvitsekaan olla yksin kotosalla. Paitsi ehkä lauantaina, kun emäntä ja isäntä lähtevät jouluostoksille. Emännän määräyksestä, isäntä ei tietenkään ole tällaista suunnitellut..;) No, jospas se joulupukki toisi jotain koiraherroillekin!