Meillä meinasi olla pieni ongelma.. Nimittäin lumien nopean häviämisen takia. Tarmo ehti oppia tekemään pisut hangelle ja kun lunta ei yhtäkkiä ollutkaan, etsi raukka pisupaikkaa ympäri pihaa. Sisälle tuli taas pisuvahinkoja, kun ei ulkona ollutkaan lunta. Nyt on Tarmo taas tajunnut, että voihan sitä muuallekin pissiä kuin lumelle.. Eli suurin hätä ei lue lakia! Onneksi näin, meinasi emäntää hirvittää sisäsiisteyden katoaminen... Kura ja sotku sisällä tosin ärsyttävät myös, pakkasten toivossa elellään. Ja lumen tietysti myös.

Eilen Tarmo pääsi pitkälle hihnakävelylle. Emäntä kävi hakemassa Tarja-siskon mukaan ja käveltiin molempien koiruleiden kanssa kaupungissa tunnin lenkki. Tarmoa ei näyttänyt väsyttävän ollenkaan, eikä se pelännyt ohiajavia autoja. Korvia piti vähän vetää luimuun vastaan käveleville koirille ja ihmisille. Mutta hienosti siis meni lenkkeily. Tarpeita ei tietenkään osattu vielä lenkin aikana tehdä, mutta eihän sitä vielä ollakaan aikuisia koiria vaan lapsia vasta. Lenkin päälle maittoi sitten uni ja emäntä sai vähän aikaa tenttiin lukurauhaa. Ainakin siis koirien puolesta.

Tänään olisi ollut Sulon treenit, mutta nyt ei sitten treeneihin päästäkään. Heidi juuri soitteli, että hänen pitää lukea huomisiin maantiedon kokeisiin ja isännällä on iltavuoroon meno. No, emäntä taitaa sitten ottaa koirat kyytiin vielä iltapäivän nimissä ja lähteä kaupunkiin lenkille. Tämä onkin ensimmäinen kerta, kun ei maneesille treeneihin päästä, eli ihan aktiivisia ollaan muutoin oltu. Ei siis tämä yhden kerran poisjäänti mitään haittaa. Ensi viikolla sitten.