Sulon kanssa on mennyt operaatiosta toipuminen tosi hyvin (nyt pitäisi siis puuta koputtaa, kun näin sanon, ettei mitään katastrofia tapahdu). Sulo on tottunut kauluriin tosi hyvin, yrittää jopa jo leikkiä se päässä. Kipulääkkeet menee alas nakkipalan sisällä ja haavakin näyttää ihan  hyvältä. Ensimmäisenä päivänä ei tosin pissattu ja kakkaa odotettiin melkein kaksi vuorokautta.. Niin että hätä meinasi iskeä, kun koiralle ei tullut hätää.. Nyt siis sillä rintamalla kaikki hyvin, ruoka maistuu ja vettä menee ruuan mukana. Sulo on hyppinyt jo sohvalle ja sängylle, ei tosin hahmota kaulurin rajoja, joten sohvan selkänoja tulee nopeasti vastaan ylöspäin hypätessä..  Ulkona Sulo selkeästi olisi halukas kävelemään ja telmimään pidempään, mutta ulos on kuitenkin menty vain hihnassa ja käyty lähinnä vain tarpeet toimittamassa. Jospa tämä paraneminen edistyisi tällä vauhdilla, niin ehkäpä jo ensi viikolla uskalletaan kaulurista luopua.

Karmeinta tähän mennessä on ollut laastarin poisottaminen. Sulo meni ihan vauhkoksi, sattuihan se homma tietenkin. Yritettiin poistaa lappua niin varovasti kuin suinkin, mutta siitä huolimatta koiruli rimpuili karkuun ihan vauhkona.. Pitkällisen taistelun jälkeen alistui kohtaaloonsa, mutta kun laastari oli lopulta irti, vietiin koiraherraa nopeasti karkuun pois omistajiensa ulottuvilta.. Ajatteli varmaan koiraraukka, että nuo hullut kaiken päätteeksi varmaan teurastaa.. Nyt on kuitenkin karmeudet unohdettu puolin ja toisin ja ollaan kavereita taas.

Emännän näkökulmasta karmeaa on ollut aamuherätykset. Loma ei ole tuntunut lomalta, sillä isäntä on ollut loman kaksi ensimmäistä päivää aamuvuorossa, joten emännän on täytynyt vastuuntuntoisena koiranomistajana nousta huolehtimaan koiratoipilaastaan isännän lähtiessä töihin. Väsy siis painaa perjantain kunniaksi yhtä pahasti, kuin rankan työviikon jälkeen. Jospa sitä kuitenkin vähitellen löytyisi lomatunnelmatkin. Ja mitäpä sitä ei rakkaidensa eteen tekisi. Onneksi Sulon pallit voidaan kuitenkin poistaa vain kerran...