...vaikka loma loppuukin ja aamulla on karu paluu töihin. Takana on tosin täydellinen agility-viikonloppu; Tarmon kanssa kisailtiin Mikkelissä yhteensä neljä starttia ja tuloksena kaksi hienoa nollarataa, toinen agility- ja toinen hyppyradalta. Emännyys omistaa siis yhtä nollaa vailla olevan huippumahtavan agilityjätkän !!! Onhan tämä mannaa useamman kuukauden suossa tarpomisen jälkeen, on tahkottu kontakteja, irtoamispulmia, mamman möhellyksiä jne... Mutta toisaalta kertoo myös siitä, että on me yritetty ja tehty töitä ja vielä on paljon tehtävää jäljelläkin. Kontakteilla on edelleen ongelmaa, mutta tilanne on jo paljon parempi, neljässä viimeisessä kisassa, yhteensä neljässä agilitystartissa ei ole tullut kontaktivirheitä. Jatkamme kuitenkin sitkeää harjoittelua. Ja melkein parasta nyt sunnuntain kisassa oli se, että Tarmo kesti paikallaan lähdössä, huippua!

Sulo ja isäntäkin kunnostautuivat viikonlopun aikana ja Sulo tykitti ensimmäisen nollansa kakkosluokassa hienolla agilityradalla voittaen luokkansa. Toivottavasti Sulon nollaputkikin nyt alkaisi aueta, suurimmat pulmat Sulolla on ollut ja on edelleen kontakteilla ja malttamisessa.

Ja sitten pieni musta tai kääpiö tai Sirotin... rakkaalla lapsella on monta nimeä.. On aivan ihqu, hurja pieni raivopää, joka parhaillaankin tappaa pehmoleluhiirtänsä. Siro on todella mahtava pieni pentu, jota reippaampaa otusta ei voisi ajatella olevan. Kulunut kaksi viikkoa, jonka Siro on laumaamme ihastuttanut, on mennyt nopeasti ja todella helposti. Pisuja tai kakkoja ei sisälle tule oikeastaan lainkaan, yötkin Siro on ollut täysin "kuivana". Hihnassa on opittu kävelemään hienosti ja muutenkin Siro on kotiutunut nopeasti. Sulo ja Tarmo ovat vähitellen alkaneet hyväksyä pienen mustan otuksen ja vähän jo leikkivätkin sen kanssa pihalla. Siro puolestaan ei poikia arastele enää lainkaan, vaan hyppii niiden nenille.. Joten onkin ihan oikein, että pojat välillä Sirolle ärähtävät. Ensimmäisellä viikolla Siro meni sohvan alle nukkumaan ja kertaalleen myös sieltä isotteli koirapojille, tyyliin "olen täällä, koettakaa tulla hakemaan...." Nyt koiraneiti ei enää sohvan alle piiloudu ja toisaalta on neitokaisen jalat sen verran kasvaneet, ettei se kohta meidän matalan sohvan alle enää taivu. Koiraneitokaisen "iltavillit" ovat hurjat, silloin ei pisullakaan voi ulkona käydä yrittämättä purra mamman nilkkaa poikki samalla. Iltavillityksen aikana on myös juoksenneltava muutenkin hurjana ympäri.. Sylissä ärsyttää välillä niin kovasti olla, että on rimpuiltava kuin viimeistä päivää ja jos se ei auta, niin aina voi purra pienten leukojen täydellä voimalla. Siis täydellinen pieni koiraneiti, aivan huippu!

Siron kanssa on kahden viikon aikana tehty kaikkea mahdollista ja liikuttu monissa paikoissa ja hyvin on neiti oppinut sekä autoilun sekä sosiaalisen elämän muutoinkin. Kuluneena viikonloppuna Siro hurmasi kisaväen Mikkelissä agilitykisoissa ja oli sielläkin todella reipas ja rohkea. Vähän piti jo haukkua ja isotellakin radalla meneville koirille.. Seura tekee kaltaisekseen ja Sirossa kasvaa pikku-Tare...  Koirakenttä on Sirolle jo varsin tuttu paikka, niin usein pentupentunen on päässyt treenejä seuraamaan ja putkea Siro on päässyt jo ihan itsekin kokeilemaan. Pienen alkuarkailun jälkeen neitokainen suorastaan juoksi putken läpi.. Loistava tulevaisuus on siis edessä. Kesäloman lopulla vietettiin mukavaa mökki-ilotteluiltapäivää Minnan ja lauman mökillä ja siellä Siro pääsi uimaan. Ihan uimamaisteria Sirosta ei vielä ensi kerralla kuoriutunut, vaikka varsin pontevasti se uikin rantaan veteen laskemisen jälkeen. Oma-aloitteisesti Siro ei kuitenkaan veteen tullut, mutta rohkeasti muuten pyöri rannalla. Mökillä kaikkein hauskinta oli varmasi muu koiraseura ja Siro juoksikin sydämensä kyllyydestä muiden shelttityttöjen kanssa pitkin pihamaata.

Siro on päässyt kotiin tulon jälkeen jo ensimmäistä kertaa yökyläilemäänkin Piian ja lauman luo emännyyden saatua karmean vatsapöpön ja vietettyä hehkeitä hetkiä vessan lattialla. Hyvin oli Sirotuksella yökyläillessä mennyt, silloin vielä osa sisaruksistakin oli vielä paikalla seuraa pitämässä. Helpottaa kyllä tietää, että on ihminen, jonka apuun voi turvautua asiassa kuin asiassa. Kiitokset siis Piia tästä laumasta ja siitä, että olet ystävä; niin paljon sitä onkin näiden koirien myötä saanut hyvää elämäänsä. Sydän on jotenkin kiitollisuutta ja tyytyväisyyttä tällä hetkellä täynnä, huolimatta siitä, että huomenna alkaa arki ja aherrus.

Kuvia koiraneidistä on vauhdin vuoksi ollut hankala ottaa, mutta tässä nyt kuitenkin muutamia.. Jatkoa seuraa kuvienkin suhteen myöhemmin...

  Yksi mahtuu sohvan alle, toinen ei...

  Mamman unituhruvauva..

  Voisin ehkä joutessani tappaa tässä jonkun...

  Lauman poseeraustaidoissa on vielä oppimista...

  Hän, joka ensimmäisenä vei mamman sydämen..