Ja nyt ollaan niin onnellisia, niin kauan, kunnes karu totuus kolmosten suhteen paljastuu.. Mutta Tarmo on huippu, ihanarakas koiruli.

Päivitellään lisää, jahka nukutaan yön yli. Tässä euforiassa tosin nukkumaan meno tuntuu mahdottomalta..

Lauma sopii jo samaan kuvaan...

Mutta poikien pitää tietysti saada myös kahdestaan poseerata:

Sirollakin oli merkkipäivä torstaina, ikää neidolla nyt 10 vkoa.. Aika rokotuksiin varattu ja kynsien leikkuuta harjoiteltu. Elo pentupentusen kanssa on ihanaa ja helppoa, agilityuralla on edetty jo mutkaputkeen saakka :

Tarmon kanssa saatiin kaksi nollaa Mikkelistä agility- ja hyppyradalta, eli yhtä nollaa vaille kolmosissa ollaan! Jospa se nollaputki olisi nyt aukaistu.... Sulo ja isäntä myös tempaisivat ensimmäisen agilitynollansa kakkosluokasta.

...vaikka loma loppuukin ja aamulla on karu paluu töihin. Takana on tosin täydellinen agility-viikonloppu; Tarmon kanssa kisailtiin Mikkelissä yhteensä neljä starttia ja tuloksena kaksi hienoa nollarataa, toinen agility- ja toinen hyppyradalta. Emännyys omistaa siis yhtä nollaa vailla olevan huippumahtavan agilityjätkän !!! Onhan tämä mannaa useamman kuukauden suossa tarpomisen jälkeen, on tahkottu kontakteja, irtoamispulmia, mamman möhellyksiä jne... Mutta toisaalta kertoo myös siitä, että on me yritetty ja tehty töitä ja vielä on paljon tehtävää jäljelläkin. Kontakteilla on edelleen ongelmaa, mutta tilanne on jo paljon parempi, neljässä viimeisessä kisassa, yhteensä neljässä agilitystartissa ei ole tullut kontaktivirheitä. Jatkamme kuitenkin sitkeää harjoittelua. Ja melkein parasta nyt sunnuntain kisassa oli se, että Tarmo kesti paikallaan lähdössä, huippua!

Sulo ja isäntäkin kunnostautuivat viikonlopun aikana ja Sulo tykitti ensimmäisen nollansa kakkosluokassa hienolla agilityradalla voittaen luokkansa. Toivottavasti Sulon nollaputkikin nyt alkaisi aueta, suurimmat pulmat Sulolla on ollut ja on edelleen kontakteilla ja malttamisessa.

Ja sitten pieni musta tai kääpiö tai Sirotin... rakkaalla lapsella on monta nimeä.. On aivan ihqu, hurja pieni raivopää, joka parhaillaankin tappaa pehmoleluhiirtänsä. Siro on todella mahtava pieni pentu, jota reippaampaa otusta ei voisi ajatella olevan. Kulunut kaksi viikkoa, jonka Siro on laumaamme ihastuttanut, on mennyt nopeasti ja todella helposti. Pisuja tai kakkoja ei sisälle tule oikeastaan lainkaan, yötkin Siro on ollut täysin "kuivana". Hihnassa on opittu kävelemään hienosti ja muutenkin Siro on kotiutunut nopeasti. Sulo ja Tarmo ovat vähitellen alkaneet hyväksyä pienen mustan otuksen ja vähän jo leikkivätkin sen kanssa pihalla. Siro puolestaan ei poikia arastele enää lainkaan, vaan hyppii niiden nenille.. Joten onkin ihan oikein, että pojat välillä Sirolle ärähtävät. Ensimmäisellä viikolla Siro meni sohvan alle nukkumaan ja kertaalleen myös sieltä isotteli koirapojille, tyyliin "olen täällä, koettakaa tulla hakemaan...." Nyt koiraneiti ei enää sohvan alle piiloudu ja toisaalta on neitokaisen jalat sen verran kasvaneet, ettei se kohta meidän matalan sohvan alle enää taivu. Koiraneitokaisen "iltavillit" ovat hurjat, silloin ei pisullakaan voi ulkona käydä yrittämättä purra mamman nilkkaa poikki samalla. Iltavillityksen aikana on myös juoksenneltava muutenkin hurjana ympäri.. Sylissä ärsyttää välillä niin kovasti olla, että on rimpuiltava kuin viimeistä päivää ja jos se ei auta, niin aina voi purra pienten leukojen täydellä voimalla. Siis täydellinen pieni koiraneiti, aivan huippu!

Siron kanssa on kahden viikon aikana tehty kaikkea mahdollista ja liikuttu monissa paikoissa ja hyvin on neiti oppinut sekä autoilun sekä sosiaalisen elämän muutoinkin. Kuluneena viikonloppuna Siro hurmasi kisaväen Mikkelissä agilitykisoissa ja oli sielläkin todella reipas ja rohkea. Vähän piti jo haukkua ja isotellakin radalla meneville koirille.. Seura tekee kaltaisekseen ja Sirossa kasvaa pikku-Tare...  Koirakenttä on Sirolle jo varsin tuttu paikka, niin usein pentupentunen on päässyt treenejä seuraamaan ja putkea Siro on päässyt jo ihan itsekin kokeilemaan. Pienen alkuarkailun jälkeen neitokainen suorastaan juoksi putken läpi.. Loistava tulevaisuus on siis edessä. Kesäloman lopulla vietettiin mukavaa mökki-ilotteluiltapäivää Minnan ja lauman mökillä ja siellä Siro pääsi uimaan. Ihan uimamaisteria Sirosta ei vielä ensi kerralla kuoriutunut, vaikka varsin pontevasti se uikin rantaan veteen laskemisen jälkeen. Oma-aloitteisesti Siro ei kuitenkaan veteen tullut, mutta rohkeasti muuten pyöri rannalla. Mökillä kaikkein hauskinta oli varmasi muu koiraseura ja Siro juoksikin sydämensä kyllyydestä muiden shelttityttöjen kanssa pitkin pihamaata.

Siro on päässyt kotiin tulon jälkeen jo ensimmäistä kertaa yökyläilemäänkin Piian ja lauman luo emännyyden saatua karmean vatsapöpön ja vietettyä hehkeitä hetkiä vessan lattialla. Hyvin oli Sirotuksella yökyläillessä mennyt, silloin vielä osa sisaruksistakin oli vielä paikalla seuraa pitämässä. Helpottaa kyllä tietää, että on ihminen, jonka apuun voi turvautua asiassa kuin asiassa. Kiitokset siis Piia tästä laumasta ja siitä, että olet ystävä; niin paljon sitä onkin näiden koirien myötä saanut hyvää elämäänsä. Sydän on jotenkin kiitollisuutta ja tyytyväisyyttä tällä hetkellä täynnä, huolimatta siitä, että huomenna alkaa arki ja aherrus.

Kuvia koiraneidistä on vauhdin vuoksi ollut hankala ottaa, mutta tässä nyt kuitenkin muutamia.. Jatkoa seuraa kuvienkin suhteen myöhemmin...

  Yksi mahtuu sohvan alle, toinen ei...

  Mamman unituhruvauva..

  Voisin ehkä joutessani tappaa tässä jonkun...

  Lauman poseeraustaidoissa on vielä oppimista...

  Hän, joka ensimmäisenä vei mamman sydämen..

Kiitokset vain Piialle jälleen kerran luottamuksesta! Yritämme pitää tyttelistä hyvää huolta ja toivottavasti paikkaamme ne virheet, joita poikien kanssa on tullut tehtyä...  Agilitytykki tytöstä tulee tottakai, kenties sitten valloitamme myös näyttelykehät.

Yhteiselo Siron kanssa on lähtenyt todella hyvin käyntiin, tyttö on todella rohkea ja reipas pentu. Ensimmäisenä iltana se vinkui ja ulvoi, siis todellakin nosti pienen kuononsa kohti taivasta ja ulvoi (!), mutta vinkumisesta huolimatta se kuitenkin tutki rohkeasti paikkoja ja meni ne meidän pari rappusta olohuoneeseen Sulon perässä. Sulo ja Tarmo eivät nimittäin pariin ensimmäiseen viikkoon uskaltaneet olohuoneeseen tulla ollenkaan. Ensimmäisenä iltana Siro "löysi" myös meidän eteisen peilikaapin. Pentu käveli kohti peiliä, sitten sen ohi, sitten taas peilin eteen ja sitten ohi. Palattuaan taas peilille Siro alkoi läimiä peilissä näkyvää pentua, josko se alkaisi leikkimään.. Nukkumaan mennessä Siro yritti jälleen vähän vinkua ja piipata, mutta kun en reagoinut siihen lainkaan, kävi se nukkumaan. Viiden aikaan aamulla se oli sitä mieltä, että nyt on aika herätä. Kun jatkoin unia, pentukin jatkoi nukkumista ja heräsin lopulta klo 8 ennen Siroa. Eli yöunia tämä vauva ei todellakaan ole vienyt.

Sisäsiisteyskasvatus on hyvässä vauhdissa. Pisuja tulee tietenkin lattialle, mutta todella hyvin pissit ja kakat ovat onnistuneet ulos. Kun pennun vie pihalle, se tekee pissit melkein saman tien. Ja taas vertaus Suloon ja Tarmoon; pojat pidättivät todella kauan tarpeitaan ulkona ja syöksyivät sisälle pissille. Jälleen kerran tuntuu siltä tyttelin kanssa, että voiko tämä näin helppoa ollakaan! Ensimmäisenä yönä Siro oli pissinyt lehdelle, kahteen  yöhön ei ole tehnyt nyt mitään sisälle... Eli kohta ollaan täysin sisäsiistejä. Tänään oli erityisen hieno aamu, heräsimme puoli kahdeksan, lattialla ei mitään ja kun menimme ulos, sekä pissi että kakka onnistuvat pihalle. Naiset ovat varmaan vaan niin paljon fiksumpia...

Siron kanssa on autoiltu päivittäin ja käyty valloittamassa kodin ulkopuolisia ihmisiä. Autossa Siro meinaa ensin "karjua", mutta rauhoittuu sitten ja on hiljaa. Siro matkustaa Piialta lainassa olevassa boksissa, poikien kanssa takahäkkiin sitä ei taida vielä uskaltaa..  Muutenkin Siro on todella touhukas, vetää housun lahkeista, puree varpaita ja nilkkoja ja juoksee poikien perässä ja yrittää pyytää leikkimään. Pojat eivät pikkuötökästä vielä kamalasti välitä, taitavat olla vähän mustasukkaisia. Onneksi Siro ei poikien ärhentelystä välitä ja luulenpa, että kohta koirulit ovat keskenään kavereita.  Erityisesti Siro tykkää Sulosta ja juoksentelee sen perässä, kai pentu tajuaa, ettei Sulo niin kovasti ärhentele kuin Tarmo. Hauskan näköistä on, kun Sulo juoksee "riemukierroksiaan" (siis kiihdyttelee täysiä ympäri pihaa), niin Siro yrittää juosta pienet korvat lepattaen sen perässä.

Olisihan se elo tietysti kahden koiran kanssa ollut helpompaa kuin kolmen.. Lenkit ovat taas vähän aikaa vaikeampia, pisuralli kestää aikansa, karvaa on nurkissa enemmän ja voi sitä hiekan ja kuran määrää syksyllä.. Mutta jotenkin sitä nyt kolmannen kohdalla on osannut nauttia näistä "raskaista" pentupäivistä ihan toisella tavalla. Siro on niin vienyt mamman sydämen, tai siis sen osan, joka ei ollut pojille varattu..

Mitäs poikien kuulumisista.. Sulon ruokahalu on mahtava ja Tarmo on entisensä räyhähenki...  Poikien kanssa on treenailtu ja kisailtu agissa, mutta tuloksia ei ole vielä tullut vaan kakkosluokassa junnataan edelleen. Aallonpohja tavoitettiin Tarmon kanssa Maaningan kisoissa sunnuntaina; täysin puhtaan hyppyradan päätteeksi koiraherra kiersi viimeisen hypyn ja hyppäsi sen väärältä puolelta, tuloksena siis HYL. Harkitsin hetken koko agilityuran lopettamista.. Tarmon kanssa treenaillaan teemalla kontaktit ja irtoaminen/eteneminen, kontaktit alkavat kohta sujua.. Ehkä me siis tästä noustaan, ollaan nimittäin pikkuisen niiden kontaktienkin kanssa ehditty tahkota...Sulo harjoittelee juoksukontakteja, koiraherra käy edelleen niin kuumana kisoissa, että hallinta on vaikeaa.

Meidän lauman ihmisten elämässä on tapahtunut myös muutoksia. Minä sain uuden työtehtävän, jota ennen lomaa ehdin harjoitella kolme viikkoa. Isäntä taas sai vähän surullisempia uutisia töistä, yritämme nyt suunnitella elämää uudelleen näiden uutisten valossa.

Ja nyt emäntä ottaa itseään niskasta kiinni ja päivittää blogiaan useammin, kun on taas jotain päivitettävää...

Onpahan taas laiskoteltu blogin päivityksen suhteen.. Kun tuntuu, ettei tässä omassa elossa ole mitään päivitettävää, arki soljuu eteenpäin ja koiruleiden elossa ei ole tapahtunut ihmeitä. Koko alkutalvi on innokkaasti agi-treenailtu, Tarmon kanssa taistellaan kontaktiongelman kanssa ja Sulo treenailee isännän kanssa juoksukontakteja. Tarmon kanssa on käyty pyörähtämässä muutamissa agilitykisoissa, mutta menestystä ei ole tullut. Suurin pulma on kontakteissa ja siinä, että mamman rakas koiraherra ei sitten millään meinaa emännästä radalla irrota, vaikka muuten niin sähäkkä onkin. Eli treenausta vaan edelleenkin kovasti tarvitaan. Sulo ei ole nyt kisannut koko vuonna vielä lainkaan, isäntä aikoo saada kontaktit ensin kuntoon.. Eli saahan nähdä, miten pitkä kisatauko on tulossa...

Sulon elossa ei ole tapahtunut leikkauksen myötä isoja muutoksia. Ainut todella iso muutos on ruokahalun kasvaminen ja nyt koirulin ruokakuppiin voi iskeä mitä vaan ja myös pöydältä varastaminen on tullut tavaksi. Muuten vauhtia riittää ja muille uroskoirille pörhistellään edelleen. Vähän äreä Sulosta on tullut ja välillä vanhempi koiraherraa pölläyttää myös Tarmoa, kun nuoremman koirulin touhut alkavat ärsyttää. Tarmo kiertää ajoittain Suloa, mutta toisaalta pojat edelleen myös leikkivät ja painivat yhdessä, kun sellainen hetki sattuu. Onpahan vaan arvojärjestykset kunnossa ja sehän on ihan ok.

Työrintamalla emännällä on koittamassa uusia, mielenkiintoisia koitoksia vanhan tutun työnantajan palveluksessa. Vähän jännittää, miten uudet työtehtävät lähtevät sujumaan, kyseessä on kuitenkin täysin ennestään uudet ja oudot kuviot. Toisaalta kyllä piristää kovastikin päästä kokeilemaan jotain uutta, toisaalta nyt kun muutos on mahdollista, iskee haikeus luopua tutusta ja tärkeästä työtiimistä. Mutta katsellaan päivä kerrallaan ja lisää sitten, kun muutos on oikeasti tapahtunut.

Ympärillä on ihmissuhteissa tapahtunut yllättäviä muutoksia, jotka ovat saaneet taas emännän ihmettelemään tätä ihmisten maailmaa ja sitä, miten huonosti me ihmiset osaamme ihmissuhteitamme hoitaa. Sama koskee tietysti myös allekirjoittanutta, mutta surullinen ja pettynyt on saanut viime aikoina olla myös läheisten puolesta. Sellaistahan elämä tietysti on, mutta näihin menetyksiin, mitä nyt on joutunut kohtaamaan, en ollut ihan varautunut. Mutta ei kun eteenpäin vaan, paistaa se päivä risukasaankin, aika parantaa haavat ja mitä kaikkea kliseitä sitä onkaan olemassa..

Viime päivinä mieltä on vetänyt matalaksi myös kevään kurakelit.. Koiraherroja on saanut pestä taukoamatta. Tähän kyllästyneenä Tarmo sai osakseen pientä kevennystä.. Eli tulevalle kesälle ei ole kovin pian näyttelykoitoksia tulossa.. Mutta toisaalta, meno agiradoilla on varmaan entistä villimpää..

Uutta vuotta on menty jo hyvän matkaa, joulut mennä hurahti nopeasti ohi ja Sulokin on jo täysin toipunut operaatiostaan; huomenissa koiruli pääsee jo treenailemaan. Ainakaan vielä Sulon elämässä ei näytä tapahtuneen suuria muutoksia, ainut todella huomattava ero on tähän mennessä ollut se, että Sulo on alkanut kiinnostua ruuasta. Vähän oudoltahan se tuntuu, sillä tähän saakka koiraherraa on pitänyt lähes houkutella ruuan ääreen ja nyt koiruli istuu vieressä odottamassa, kun ruokakuppia täytetään. Luutkin ovat alkaneet kelvata, mikä on tietysti ainoastaan mukava juttu. Nyt tietysti täytyy seurata tarkemmin, ettei hoikkeliini ala lihoa ja ruoka-annoksia on jo vähän pienennetty tämän varalta. Lenkillä kuitenkin hillutaan edelleen samaan malliin toisille pojille ja tyttökoirille heilutetaan häntää kosiskelut mielessä.. Tosin leikkauksesta on vielä aika vähän aikaa, joten vielähän varmaan hormonit ovat ihan sekaisin. Mutta todennäköistä on, ettei Sulosta tule  halutonta ja masentunutta flegmaatikkoa, niin kuin isäntä ehkä vähän ennätti pelätä..

Kuluneen vuoden suurimpia tapahtumia on molempien koiraherrojen kohdalla tietenkin agility-luokkanousu. Tarmon kohdalla tietenkin aika suurta oli myös kisauran aloittaminen maaliskuussa.. Tai ainakin emännälle se oli aika suurta. Päätä on  hakattu seinään molempien koiruleiden kanssa kisauralla etenemisessä.. vaikkakin suurin vika on tietenkin ohjaajissa, ei koirissa. Kolme nollaa kuitenkin molempien koirien kanssa on saatu kasaan ja kisailu jatkuu tämän vuoden puolella 2-luokassa. Tarmon ensimmäinen kisa on jo tulevana lauantaina Lappeenrannassa, Sulon ensimmäinen tämän vuoden kisa vielä odotuttaa itseään, kunhan on ensin kunnolla toivuttu leikkauksesta ja ennätetty treenaamaan, niin sitten kisakoitokset odottavat myös Suloa ja isäntää.

Tarmon näyttelyyura lopahti ainakin vähäksi aikaa.. Tai odotetaan nyt sopivia tuomareita, jotka tykkäävät vähän tuommoisista luppakorvaisista pojista..  Oikeastihan Tarmo on maailman komein shelttipoika mahtavan turkkinsa kanssa, eihän ole meidän vika, ettei kaikki osaa arvostaa Tarmon kaltaista mahtavuutta. Tarmo on varmaan ihan tyytyväinen näyttelytauosta, sillä kovin innokas kehäkettu meidän nuorempi koiraherra ei ole. Mutta ehkä me vielä palataan myös niihin kehiin jossain vaiheessa. Viimeistään veteraaneina...  Ja ehkäpä aikaisemminkin.

Muutoin koirapojat ovat edelleen tuoneet suurta iloa emännän elämään myös kuluvana vuonna. Poikien myötä on pitänyt raahautua ulos ja lenkille, eivätkä illat ole ainakaan olleet tylsiä ja tyhjiä, siitä pitää Tarmo huolen kantamalla vinkulelua rasittavuuteen saakka emännälle heitettäväksi, vaikka miten hyvä leffa olisi telkkarissa menossa.. Mitä sitä enää tekisikään ilman näitä rakkaita. Tosin myönnettävähän se on, että onhan niistä välillä vähän harmiakin.. Erityisesti kurakelillä ja vesisateella, kun on lähdettävä ulos, vaikka ei mitenkään huvittaisi..  Koirapoikien myötä emäntä on alkanut nauttia talvesta, esimerkiksi tänään oli niin mukava aamulenkki kirpeässä talvisäässä, eikä 20 asteen pakkanenkaan  harmittanut yhtään.

Emäntä itse voi ihan hyvin tällä hetkellä, tässä kuussa.. Seuraavasta tietenkään ei tiedä..  Onkohan nyt jonkunasteinen ikäkriisi ohitettu ja "kypsä aikuisuus" vaihtunut tilalle...  Mutta ainakaan niin paljon ei ahdista, kuin joku  hetki sitten, eikä elämä koko ajan tunnu yhdeltä tarpomiselta... vaan hetkittäin ihan ookoolta.. Ehkäpä tämä tästä. Työ on samaa tuskaa kuin aina ennenkin, mutta nyt on opeteltu "työn teolla rahoitan harrastuksen ja muun hauskan" -asennetta ja jospa se alkaa vähitellen auttaa työtuskaan. Mutta voihan se olla, että viikon päästä rämmitään taas suossa.. Toivottavasti siinä hetkessä muistaisin sen, että suosta päästään ylöskin. Ja kai se ihmiselo on yhtä suota, välillä se vaan upottaa enemmän, välillä vähemmän..

Muutama kuvamuisto kuluneesta vuodesta.. Osa tuttuja, osa uusia..

    Lähes vuosi sitten, kevättalvella 2009 poikien yhteiseloa

    Agilitykisoissa Maaningalla heinäkuussa 2009, kiitos Anne kuvista!!

  Kaverukset..

   Toipilas

  Mamman kaunis poika poseeraa.. Tai ainakin yrittää 

Mitäpä sitä tavoittelisi alkaneena vuonna.. Ainakin 3-luokkaan nousua, ei enempää eikä vähempää...  Ja tietenkin jos sitä saavuttaisi jonkunlaisen mielenrauhan, tietäisi, mitä haluaa.. Mutta sepä taitaakin olla aika paljon toivottu...

Rauhallista Joulua toivottelevat koirapojat Sulo ja Tarmo omistajiensa kera..

Sulon kanssa on mennyt operaatiosta toipuminen tosi hyvin (nyt pitäisi siis puuta koputtaa, kun näin sanon, ettei mitään katastrofia tapahdu). Sulo on tottunut kauluriin tosi hyvin, yrittää jopa jo leikkiä se päässä. Kipulääkkeet menee alas nakkipalan sisällä ja haavakin näyttää ihan  hyvältä. Ensimmäisenä päivänä ei tosin pissattu ja kakkaa odotettiin melkein kaksi vuorokautta.. Niin että hätä meinasi iskeä, kun koiralle ei tullut hätää.. Nyt siis sillä rintamalla kaikki hyvin, ruoka maistuu ja vettä menee ruuan mukana. Sulo on hyppinyt jo sohvalle ja sängylle, ei tosin hahmota kaulurin rajoja, joten sohvan selkänoja tulee nopeasti vastaan ylöspäin hypätessä..  Ulkona Sulo selkeästi olisi halukas kävelemään ja telmimään pidempään, mutta ulos on kuitenkin menty vain hihnassa ja käyty lähinnä vain tarpeet toimittamassa. Jospa tämä paraneminen edistyisi tällä vauhdilla, niin ehkäpä jo ensi viikolla uskalletaan kaulurista luopua.

Karmeinta tähän mennessä on ollut laastarin poisottaminen. Sulo meni ihan vauhkoksi, sattuihan se homma tietenkin. Yritettiin poistaa lappua niin varovasti kuin suinkin, mutta siitä huolimatta koiruli rimpuili karkuun ihan vauhkona.. Pitkällisen taistelun jälkeen alistui kohtaaloonsa, mutta kun laastari oli lopulta irti, vietiin koiraherraa nopeasti karkuun pois omistajiensa ulottuvilta.. Ajatteli varmaan koiraraukka, että nuo hullut kaiken päätteeksi varmaan teurastaa.. Nyt on kuitenkin karmeudet unohdettu puolin ja toisin ja ollaan kavereita taas.

Emännän näkökulmasta karmeaa on ollut aamuherätykset. Loma ei ole tuntunut lomalta, sillä isäntä on ollut loman kaksi ensimmäistä päivää aamuvuorossa, joten emännän on täytynyt vastuuntuntoisena koiranomistajana nousta huolehtimaan koiratoipilaastaan isännän lähtiessä töihin. Väsy siis painaa perjantain kunniaksi yhtä pahasti, kuin rankan työviikon jälkeen. Jospa sitä kuitenkin vähitellen löytyisi lomatunnelmatkin. Ja mitäpä sitä ei rakkaidensa eteen tekisi. Onneksi Sulon pallit voidaan kuitenkin poistaa vain kerran...

Sulo taasen on parhaillaan toipilas, sillä siitä tuli tänään ihan palliton tyyppi. Sulo kun ei niillä vehkeillä mitään tee, niin tällaiseen operaatioon raukkaparka sitten joutui. Jospa vähän vähenisi tuo pullistelu ja tytöistä kiinnostuminen. Sulo oli kyllä eläinlääkärillä tosi sitkeä, ei meinannut ensin tipahtaa millään rauhoitteesta. Nyt taas on kotona tosi väsynyt, huojuu kävellessään ja makaa vaan. Vähän on pitänyt jo haukahdella huojuen roska-autolle, muutama juoksuaskelkin on pitänyt ottaa, kun oli toive ulos pääsystä. Juoksuaskeleet sitten päättyivät maata rojahtamiseen keittön matolle. Ulkona ei ole vielä sitten käyty, ensimmäiset pissatusreissut siis vielä illalla edessä. Tarmo on tosi ihmeissään kaverin kunnosta, makoilee sekin ja muutaman kerran on yrittänyt käydä Suloa haistelemassa ja herättelemässä. Tarmokaan ei nyt sitten vielä ole oikein ulos päästy, odotellaan isäntää iltavuorosta. Toisaalta ei tuo ulosmeno oikein houkuta muutenkaan, pakkasta ulkona -20 astetta... Kevyt talvisää siis.

Emäntä jäi joululomalle seurailemaan Sulon toipumista.. Sinänsä tuntuu ihan omituiselta, että joulu on todella niinkin lähellä.. Ei tunnu yhtään joululta, muutama joululahjakin on vielä hankkimatta ja kaikki jouluvalmistelut tekemättä.. Jospa se joulu sieltä kuitenkin jostain löytyisi.. Pitäisiköhän aloittaa vaikka kaappien siivouksella.. Nyt kun kerrankin on aikaa.. Loman kunniaksi koskee lahjakkaasti päähän ja korva tinnittää, joten ihan korkeimmillaan ei tunnelmat ole. Jospa se tästä ja tärkeintä on, että Sulon toipuminen eteneisi toivotulla tavalla.

Tarmon kanssa kirmailtiin toinen nolla  ykkösluokkaan Pieksämäellä.. On sitä meinannut tässä hommassa jo melkein usko loppua, mutta onneksi näitä onnistumisiakin matkan varrelle sattuu. Jouduttiin ottamaan radalle lentävä lähtö, kun ensimmäinen lähtijä olikin poissa ja siirryimme siis toiselta lähtöpaikalta ensimmäisiksi. Eipä ehtinyt jännittää, eikä Tarmokaan kuumunut toisten menijöiden katselusta. Kaikki kontaktit olivat radalla, mutta kestipä koiruli sen verran kasassa, että kontaktien kautta tultiin alaskin saakka ja nolla oli meidän !! Toinen rata menikin sitten pipariksi heti lähdössä, kun Tarmo karkasi väärälle esteelle ja sitten  hyppäsi vielä puomin alastulon. Radan suorittaminen loppuikin sitten siihen, jospa koiraherra jatkossa muistaisi, miten puomi suoritetaan.. Taitaa olla toiveajattelua...

Sulon tuloksena Pieksämäeltä HYL ja 15.. Toisen kerran sitten on Sulon päivä. Isäntä on yrittänyt opettaa Sulolle juoksukontakteja, menestys vielä on vaihtelevaa tällä saralla..

Tarmo sai suorituksestaan emännältä lahjaksi uuden takin.. Vaan eipä taida koiraherra olla kovin otettu saamastaan lahjasta...

Takkia koetettiin tietenkin myös Sulolle.. Vähän pienen livakka taitaa takki isommalle koiraherralle olla, seuraavalla reissulla Sulo sitten pääsee omaa takkiaan koettamaan..